
Minusta
Olen 51-vuotias luokanopettaja. Olen ensimmäiseltä koulutukseltani liikunnanohjaaja, tämän jälkeen opiskelin luokanopettajaksi ja täydentänyt opintojani myös erityisopettajan opinnoilla.
Asun Orivedellä yrittäjänä toimivan avopuolisoni sekä kahden kissan kanssa. Olen asunut Orivedellä lähes koko ikäni, poislukien opiskeluajat ja muutaman vuoden Tampereella asumisen. Vaikka liikunta-ala olikin ensisijainen haaveeni ja tärkeä osa elämääni, syttyi opettajan sijaisuuksia tehdessäni kuitenkin kipinä opettajuuteen. Aloin opiskelemaan työn ohessa avoimessa yliopistossa kasvatustieteen opintoja. Opintopisteiden riittäessä hain luokanopettajakoulutukseen Chydenius-Instituuttiin Kokkolaan. Pääsin tekemään viimeistä harjoitteluani Päilahden kyläkouluun syksyllä 2010. Koulusta käytiin kahtena päivänä Eräjärven kyläkoulussa tuohon aikaan. Olen siitä lähtien toiminut luokanopettajana ja päässyt opettamaan siis monessa koulussa; Päilahden kautta ensin Rovastinkankaan ja sitten Kultavuoren koululla.
Luokanopettajan opinnot eivät kuitenkaan tuntuneet antavan itselleni riittävää tieto-taitoa kohdata ja tukea erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, joten jatkoin opintojani erityispedagogiikan puolelle. Erityisopettajana olen toiminut vain vähän aikaa, mutta koen, että opinnot ovat olleet toki vain hyödyksi luokanopettajan työssä. Olen saanut kokemusta yhdysluokan opettamisesta, eri kouluilla opettamisesta sekä erilaisista työyhteisöistä. Vahvimmillani koen olevani alkuopetuksessa.
Olen sitkeä, elämän ristiaallokoista ja suruista huolimatta omaan positiivisen ja eteenpäin suuntautuvan elämänasenteen. Elämänkoulu on antanut näkökulmaa asioihin enkä pienistä hätkähdä. Olen hyvä kuuntelija, välitän ja kohtaan aidosti. Vapaaehtoistyö on lähellä sydäntäni. Olen työssäni tottunut tekemään tiimityöskentelyä sekä moniammatillista yhteistyötä ja koen yhteistyön kantavana voimana – myös päättävissä elimissä. Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, uskallan sanoa mielipiteeni rohkeasti mutta osaan myös kuunnella muita. Minulla on uskallusta ottaa uusia haasteita vastaan ja kehittää itseäni jatkuvasti. Jos en tiedä asioista, otan niistä selvää.
Miksi ehdolla?
Orivedellä lähes koko ikäni asuneena tunnen Oriveden ja sen lähiseudut hyvin. Olen toiminut Orivedellä pitkään aktiivisesti ollen monessa mukana. Olen ollut yrittäjänä ja tällä hetkellä seuraan yrittäjän elämää hyvinkin läheltä. Olen huolestuneena seurannut ennen niin vilkkaan keskustan tyhjeneviä liiketiloja sekä alati laskusuuntaista asukaslukua. Myös mahdollisen tuulivoimapuiston rakentaminen asuinseudulleni herätti toimimaan. Olen helposti lähestyttävä, monien tuntema ja uskonkin, että kuntalaiset uskaltavat ottaa minuun tarvittaessa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Olen ehdokkaana, koska haluan olla vaikuttamassa asioihin, haluan olla mukana kehittämässä ja rakentamassa Orivettä uudelleen elinvoimaiseksi. Onnistumisen edellytykset ovat kyllä olemassa.
CV
Koulutus ja työkokemus:
1989 ylioppilas, Oriveden lukio
1989 Liikunnan ohjauksen peruskurssi, Varalan Urheiluopisto
1990 Uimaopettajatutkinto, ammattiin johtava koulutus, Varalan Urheiluopisto
1990–1993 Uimaopettajana, Tampereen kaupunki
1997 Liikunnanohjaaja, erikoistuen lasten liikuntaan, Pajulahden Urheiluopisto
Kesät 1990–1997 (ranta)uimaopettajana sekä urheilukoulujen ohjaajana, Orivesi ja Eräjärvi.
1997–1998 Yläasteen ja lukion liikunnan ja terveystiedon lehtori.
2000–2005 Liikunnanohjaana Kuntokeskus Atleticolla, joka myöhemmin vaihtoi nimensä ensin Sykkeeksi ja sitten Fressiksi. Työnkuvaan kuului asiakaspalvelu, ryhmäliikunnan ohjaukset (step-, lihaskuntojumpat, spinning- ja crossingtuntien sekä Les Mills- tuntien ohjaaminen) sekä kuntosaliohjelmien tekeminen. Tuntiohjaajana työskentelin vielä vuoteen 2015 asti.
2005–2006 Yläasteen ja lukion liikunnan ja terveystiedon lehtori.
2006–2008 Luokanopettajan sijaisuuksia, kansalaisopiston ryhmien ohjausta, omalla toiminimellä liikunnanohjausta.
2008 Liikunnanohjaaja, Ylöjärven kaupunki, syyslukukausi.
2010 KM, Luokanopettaja, Chydenius Instituutti, Kokkola. Sivuaineina äidinkieli, liikunta sekä esi- ja alkuopetus.
2013 Erityisopettaja, Jyväskylän yliopisto.
Monessa mukana:
✦ Olen käynyt lukuisia liikunta-alan koulutuksia.
✦ Ohjannut lasten ryhmiä, vauvauintia, telinevoimistelua, aikuisten jumpparyhmiä laidasta laitaan.
✦ Perustanut toiminimen, jolla olen työllistänyt itseni. Vauvauintia ohjasin nimellä Oriveden Polskijat.
✦ Olen ohjannut yleisurheilukerhoja useana vuonna ja ollut seuran nuorisoliikuntapäällikkö, Oriveden Ponnistus
✦ Orivedelle olen tuonut mukanani step-jumpan, vauvauinnin, rivitanssin tuulahduksia ja Balance-kehonhuoltotunnin.
✦ Olen ollut aloittamassa yhdessä Oriveden kaupungin ja Oriveden seurakunnan kanssa iltapäivätoi mintaa Oriveden kouluilla.
✦ 1996–2006 Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton kouluttaja.
Luottamustoimet:
2013–2016 OAJ:n Oriveden seudun opettajien paikallisyhdistys, hallituksen jäsen
2017–2020 OAJ:n Oriveden seudun opettajien paikallisyhdis-tyksen puheenjohtaja
Muuta tärkeää:
Surunauhan kouluttama vertaistukija vuodesta 2012. Olen ohjannut niin avoimia kuin suljettuja ryhmiä. Vesova-vertaistukiviikonlopuissa olen ollut ohjaajana kolme kertaa.
2019 Kokemusasiantuntijakoulutus, Surevan Kohtaaminen –hanke.
Harrastukset:
Lenkkeily, kuntosali, ratsastus, saksan kielen opiskelu kansalaisopistossa, vapaaehtoistoiminta, pianonsoitto, luonnossa liikkuminen ja sen kuvaaminen.

Maija Ylistalo
Luokanopettaja
maija.ylistalo@gmail.com